top of page

Taisteluja sekä tappioita Riihimäen turnauksessa

Otteluraportit Riihimäen turnauksesta 28.10.2018.


Ensimmäisen turnauksen tasapelien jälkeen SBS Tamppi lähti tavoittelemaan kauden avausvoittoa Riihimäelle, jossa vastaan asettui ensimmäiseksi tällä kaudella kakkoseen noussut RoPo. Liekkö Tampittarien keskittyminen jäänyt hieman kesäaikaan, sillä hallinnasta ja lukuisista paikoista palloa ei saatu sisään, mutta vastavuoroisesti RoPo pääsi nakuttamaan pitkälti maalinedestä itsensä 4-0 johtoon.


Tästä ei kuitenkaan lannistuttu vaan aloitettiin armoton kiri Titta Saarisen johdolla, joka väen vängällä runnoi itsensä vetopaikkaan ja kiskaisi pallon maaliin. Pari minuuttia tästä Venla Siivonen loi paikan Kaisa Marttilalle, jonka oli helppo ohjata Tamppi-uransa ensimmäinen maali. Eikä kauaa tästä kuin Titta Saarinen antoi loistavan poikkarin maalin eteen, mistä Susanna Laurila pääsi rystyllä kiskasemaan pallon maaliin. Lukuisista paikoista huolimatta palloa ei enää neljättä kertaa saatu RoPon maaliin ja Tampittaret joutuivat tyytymään kirvelevään 4-3 tappioon.

 

Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui tuttuakin tutumpi MIG. Harmillisesti pelin alku oli samanlainen mitä ensimmäisessä ottelussa, ja MIG pääsi nopeasti 3-0 johtoon. SBS Tamppi kuitenkin pääsi kuittaamaan nopeasti tilanteen 3-2. Ensiksi Tiina Laitila kiskaisi puolesta kentästä Tamppi-uransa ensimmäisen maalin Roosa Luukkosen ollessa erinomaisesti maskissa. Alle minuutti tästä, kun Venla Siivonen pääsi laukomaan maalin edestä pallon toisen kerran ohi MIGi:n maalivahdin. Tämän jälkeen Tampittaret hakivat armottomasti lisämaaleja, sekä maalissa puolestaan upeaa peliä pelannut Sini Kylä-Kaila piti SBS Tamppia pystyssä ja mukana pelissä. Harmillisesti lisämaaleja ei SBS Tampilta enää nähty, ja MIG puolestaan pääsi kaunistelemaan lukemat 2-6.


Pisteitä ei siis tällä kertaa SBS Tamppi saanut mukaansa, mutta onneksi seuraava mahdollisuus on jo parin viikon päästä 10.11, jolloin pelataan Juteinikeskuksella Hattulassa. Tällöin vastaan asettuvat PIsku ja TiPa. Tulkaa siis kaikki kannustamaan SBS Tamppi kauden ensimmäisiin voittoihin!


Päivän pistenaiset:


Titta Saarinen 1+1

Susanna Laurila 1+1

Venla Siivonen 1+1

Kaisa Marttila 1+1

Tiina Laitila 1+0


Raportti: Emma #92


26 views0 comments
bottom of page