top of page
Writer's pictureSBS Tamppi

SBS-Tampin edustusjoukkueen matkaan 2 pistettä Spiral-hallin turnauksesta

SBS-Tamppi kohtasi Tampereella Spiral-hallilla 27.2.2022 lauantaina pelatussa ensimmäisessä ottelussaan tamperelaisen Gunnersin ja toisessa pelissään lohjalaisen LoSBin. Molemmat joukkueet tarjosivat Tampittarille aikaisemmissa kohtaamisissa sisukkaan vastustajan, joten tiukkaa vääntöä oli odotettavissa. Tampin Stenholmin sisarusten sisäinen turnauksen pistekilpailu antoi myös oman värinsä tuleville peleille.

Ensimmäinen peli Gunnersia vastaan säilyi alkuun maalittomana, kunnes Gunners pääsi tekemään avausmaalinsa ylivoimalla. Tästä sisuuntuneena Tamppi iski kuitenkin alle minuutin sisään kaksi maalia, joista. Tampin maaliputki jatkui ensimmäisestä erästä toiseen erään siirryttäessä Jenni Stenholmin (#31) tarjoillessa Iida Laakkoselle (#13) ja Nea Groundstroemille (#11), jotka laittoivat pallon tyylikkäästi verkkoon. Gunners ei kuitenkaan luovuttanut vaan tasoitti tilanteen lukemiin 2-4 ja katkaisi Tampin maaliputken. Toisen erän loppuun puolustajan paikalta hyökkääjäksi nostettu ja päivän ”Tampittareksikin” valittu Mona Takalo (#8) kävi vielä laittamassa pallon maaliin 15 sekuntia ennen erän loppua.

Kolmas erä alkoi Gunnersin maalilla ja tamperelaisjoukkue siirtyi kahden maalin päähän Tampista. Pelistä ei puuttunut vauhtia kolmannen erän alussa ja selkeästi huikean hyökkäysvireen löytänyt Mona Takalo (#8) kävi heiluttelemassa Gunnersin maaliverkkoa jo toistamiseen. Iida Laakkonen kävi vielä viimeistelemässä myöskin toisella maalillaan ottelun lopulliset luvut Tampille 7-3. Maalissa ensimmäisen pelin pelasi Tampin Anni Lehtinen (#75), joka piti erinomaisesti huolen loppuun saakka, että Tampin johtoasema ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Tampin toinen peli alkoi vain reilun tunnin päästä Gunners-pelin päättymisen jälkeen, joten palautumisaika oli kohtalaisen lyhyt. Tamppi keräsi joukkonsa kuitenkin hyvin ja lyhyen alkuverkan jälkeen pallo asetettiin keskelle ja peli sai alkaa. Tiedossa oli jo etukäteen tiukka peli, sillä aikaisempi kohtaaminen päättyi Tampin niukkaan 8-7 voittoon Ylöjärvellä. Ensimmäinen erä säilyikin maalittomana, kunnes LoSB siirtyi ylivoimalla ottelun johtoon. Peli säilyi tiukkana myös toisen erän ajan ja molemmat joukkueet halusivat voittaa. Tamppi jahtasi ensimmäistä maaliaan ja pääsikin toisen erän loppuun ylivoimalla tasoittamaan tilanteen Saara Stenholmin (#35) tarkalla ja kovalla vedolla, johon syötön tarjosi sisko Jenni Stenholm (#31). Tolppien väliin asettunut Tampin Emma Kerilahti (#92) pelasi erinomaisen pelin ja teki joukkueensa eteen tärkeitä torjuntoja.

Kolmannen erän alku ei maalillisesti lähtenyt käyntiin Tampin toivomalla tavalla, kun LoSB pääsi yllättämään Tampin puolustuksen kahdesti. LoSB siirtyi näin kahden maalin turvin johtoasemaan. Tamppi oli kuitenkin edelleen hyvin mukana pelissä ja Tampin nopeajalkainen maalitykki Tiia Rajala (#27) kävi kaventamassa tilanteeksi 2-3 Hannele Mäkelän (#3) syötöstä. Tamppi haki tasoitusta ahneesti, mutta palloa ei saatu hyvästä karvaustyöstä huolimatta verkon perukoille. Vielä viisi minuuttia ennen peliajan loppua pääsi LoSB kaunistelemaan lukemiksi 2-4 eikä tilannetta enää saatu käännettyä Tamppilaisten voitoksi viime minuuteillakaan.

Päivän tehoilijoita olivat: Jenni Stenholm (1+3) Mona Takalo (2+0) Iida Laakkonen (2+0) Saara Stenholm (1+1) Nea Groundstroem (1+1) Hannele Mäkelä (0+2) Tiia Rajala (1+0) Noora Kurkinen (1+0) Iida-Maaria Tervala (0+1) Helena Hämölä (0+1)

Tulevana lauantaina 5.3. on jälleen pelipäivä eli juhlapäivä ja vieläpä Tampin kotikentillä Tamppi Areenalla, joten saavuthan paikalle seuraamaan, kun Tamppi kohtaa 10:00 Migin ja 14:30 KaPa65:sen!

#6 Noora Kurkinen

35 views0 comments

Comments


bottom of page