Kauan ei SBS Tampin edustusjoukkueen tarvinnut odottaa kauden seuraavia pelejä sillä kaksi viikkoa ensimmäisen turnauksen jälkeen päästiin matkustamaan aivan uusiin turnausmaisemiin kun seuraava turnaus pelattiin Rauman Kauppaoppilaitoksella ja vastaan asettuivat FBC Loisto Original ja Kapa-65. Harmillisesti syysflunssa oli rokottanut SBS Tampin rivejä ja Raumalle jouduttiin matkaamaan totuttua pienemmällä, mutta sitäkin pippurisemmalla kokoonpanolla.
Päivän ensimmäiseen otteluun vastaan asettui FBC Loisto Original. Liekkö Rauman viileä merituuli hieman kangistanut Tampin pelaajia, sillä Loisto siirtyi jo 30 sekunnin jälkeen 1-0 johtoon. Tämä kuitenkin toimi taistelutahdon herättäjänä, sillä Loiston johtomaalin jälkeen SBS Tamppi otti pallonhallinnan itselleen. Tasoitusmaalia ei tarvinnut odottaa kuin pari minuuttia kun ensimmäisessä turnauksessa tärkeän tasoitusmaalin tehnyt Roosa Luukkonen (#15) päätti iskeä myös tässäkin pelissä tasoitusmaalin. Seuraavaa maalia jouduttiin odottamaan ekan erän loppupuolelle kun Riia Reunamäki (#7) lähetti komean kaaripallon maalin alanurkkaan ja SBS Tamppi 2-1 johtoon. Kun kerran maalien makuun on päässyt niin miksi siis lopettaa, tai näin selkeästi Roosa Luukkonen oli päättänyt koska iski heti perään Tampin 3-1 johtoon. Tästä johdosta ei saatu kauan nauttia sillä Loisto iski 3-2 kavennuksen siitä kuuluisasta maalin jälkeisestä vaihdosta.
Tokaan erään lähdettiin Tampin 3-2 johdossa. SBS Tamppi hallitsi täysin pelitapahtumia ja maalipaikkoja tehtailtiin jatkuvalla syötöllä. Samalla maalissa ensimmäistä peliään SBS Tampin paidassa pelannut Anni Lehtinen (#75) otti hyviä torjuntoja pitäen Loiston takaa-ajajana. Toisen erän ainoa maali tuli ansaitusti SBS Tampille kun Elisa Kosonen (#23) pääsi tykittämään pienestä kulmasta Tamppi-uransa ensimmäisen maalin. SBS Tamppi meni kolmannen erän alussa jo 5-2 johtoon kun Saara Stenholm (#35) iski pallon maaliin tavaramerkillään eli komealla kanttivedolla. Loisto pääsi vielä kerran kaventamaan 5-3, mutta Eveliina Leppänen (#20) iski suoraan syötöstä loppulukemat 6-3. Tärkeän voiton jälkeen oli helpompi lähteä kohti seuraavaa peliä, jossa vastaan asettui kovaksi joukkueeksi tiedetty Kapa-65.
Päivän ja koko turnauksen viimeisestä pelistä tulikin tasainen vääntö. Molemmat joukkueet loivat hyviä tilanteita, mutta maalit olivat tiukassa. Harmillisesti Kapa-65 pääsi iskemään pelin ensimmäisen maalin hieman onnekkaalla pompulla. Ensimmäiselle erätauolle mentiin Kapan 1-0 johdossa. Toinen erä jatkui samoissa merkeissä eli molemmat joukkueet loivat hyviä paikkoja. Harmillisesti Tampittarien näkökulmasta Kapan maali oli kuin noiduttu ja lukuisista hyvistä tilanteista ei palloa saatu maaliin. Seuraavaa maalia jouduttiin odottamaan toisen erän loppupuolelle asti kun Iida Laakkonen (#13) syöttää komeasti Susanna Laurilan (#22) läpi ja Susanna laittaa pallon kauniisti rystyllä maalin kattoon. Viimeiseen erään lähdettiin tasatilanteessa 1-1. Harmillisesti Kapa-65 pääsee kolmannen erän alkupuolella 2-1 johtoon kun pallo saadaan ohjattua maalin edestä sisään. SBS Tamppi haki raivoisasti tasoitusta ja pallo saatiin maaliviivalle asti, mutta harmillisesti ei sen yli. Pari minuuttia ennen loppua Kapa meni 3-1 johtoon. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu vaan 6vs5 pelatessa, Tamppi kampesi Susanna Laurilan toisella maalilla vielä 3-2 tilanteeseen kun peliä oli vielä 30 sekuntia jäljellä. Aivan tasoitukseen asti ei harmillisesti Tampittarien puhti riittänyt, vaan Kapa-65 otti tiukan pelin jälkeen pisteet matkaansa.
Rauman turnauksen jälkeen SBS Tampin pistepussi kasvoi kahdella tärkeällä pisteellä, sekä tiedolla että pystytään tässä sarjassa haastamaan täysillä jokainen joukkue. Päivän Tampittarena palkittiin maaleja ahneesti jahdannut sekä iskenyt Roosa Luukkonen. Tehoille pääsi seuraavat Tampittaret:
2+1 Susanna Laurila
2+0 Roosa Luukkonen
1+2 Riia Reunamäki
1+1 Elisa Kosonen
1+0 Eveliina Leppänen
1+0 Saara Stenholm
0+1 Iida Laakkonen
Revanssia Kapa-65 vastaan päästään hakemaan vasta kauden viimeisessä turnauksessa, mutta onneksi sitä ennen SBS Tamppi pystyy hiomaan kuviot kuntoon sarjan muiden joukkueiden kustannuksella. Nyt hetki vedetään henkeä ja pelit jatkuvat 6.11 Ylöjärvellä. Tällöin vastaan asettuu yhden kauden tauon jälkeen se toinen rakas paikallisvastustaja eli Gunners, sekä uutena tuttavuutena turkulainen AFC Campus.
Comments