top of page
Writer's pictureSBS Tamppi

Edustuksen kauden avaus 24.9

Sbs Tamppi – Rangers


Lauantaina 24.9.2022 avattiin Tampittarien kausi jopa legendaarisella Spiral-hallilla Tampereen Kaukajärvellä. Matka hallille olikin siis sopivan lyhyt eikä aamuherätyskään ollut liian aikainen, mikä näkyi Tampittarien hyvässä vireessä jo alkulämmöillä.


Kauden ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Kirkkonummi Rangers. Peli alkoi Tampin kannalta rauhallisesti, kun ensimmäiset vaihdot esittelivät tyylikästä pelinhallintaa: pallo liikkui sukkelasti eikä turhia hötkyilty. Samassa kentässä pelanneet Stenholmin siskokset Saara ja Jenni näyttivät mallia rauhallisella pelityylillään.


Alun tyyneyden jälkeen pelin tempo kuitenkin muuttui ja Rangers pääsi iskemään ensimmäisen maalin Tamppi-puolustuksen läpi. Tampin vastayritykset eivät olleet toivottomia ja omia maalipaikkoja haettiin esimerkiksi vaparikuvioiden kautta, joista eivät kuitenkaan verkot heiluneet. Yksi kulmavaparitilanne ja siitä syntynyt unelmien vetopaikka vaatikin allekirjoittaneen nilkan uhrikseen. Toisessa erässä Rangers pääsi tekemään vielä kaksi reppua, mikä tottakai kismitti Tampittaria.


Kolmannessa erässä alkoi kuitenkin tapahtua. Tappioaseman sisuunnuttamat Tampittaret päättivät lyödä pökköä pesään ja saivat Rangersit puolustuskannalle. Apina revittiin lopulta joukkueen selästä Jenni Stenholmin maalilla Nea Groundstroemin syötöstä. Tämä sai jo pientä hymynkaretta joukkueen huulille. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Elisa Kosonen ja Päivi Riutta nikkaroivat seuraavan maalin ja nyt jo yleisönkin puolella alettiin puhua jännitysnäytelmästä. Noora Kurkinen (laita nimi mieleen) näytti vahvaa ja rauhallista otettaan ja palkitsi yleisön lopulta syötöllään, jonka Eveliina Leppänen iski itsevarmasti verkkoihin. Myös Sille Sinorin akrobaattiset torjunnat pelin lopussa tasatilanteen säilyttämiseksi ilahduttivat katsomoa.


Ottelu päättyi lopulta tasan (3–3) ja SBS Tamppi voi olla tyytyväinen osoittamastaan sisukkuudesta ja tappioaseman sulattamisesta.


Roosa #15





Päivän toisena vastuksena oli SBS Wirmo Akatemia Mynämäeltä, jota ennakkoon oli povattu sarjan kärkikolmikkoon ellei jopa sarjakärjeksi. Tampin naiset eivät tätä pelästyneet vaan lähtivät voiton kiilto silmissä kohti kovaa vastusta.


Valitettavasti ottelu ei ollu Tampin parhaimmistoa. Syötöt tuntui pomppivan ja melkoisia "kaverisyöttöjä" tuli pelin ensimmäisten kahden erän aikana nähtyä. Valmentaja Arttu Korpela kommentoikin meidän pelin näyttävän siltä kuin olisimme viime viikolla aloittaneet koko lajin pelaamisen, siltähän se näytti. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli 3-0 Wirmon hyväksi.


Toisen erän aikana Tamppi kiristi tahtia ja kuvioita eivätkä päästäneet omiin yhtäkään. Mojovat mustelmat koristavat useamman pinkkipaidan jalkoja tällä hetkellä, kun vastustajan vetojen eteen mentiin hienosti peitolle. Maalipaikkojakin löytyi, mutta tärisyttikö kenties jännitys kauden avausturnauksesta pinkkipaitojen käsiä, kun pallo ei löytänyt tietään vastustajan maalin sisään.


Kolmannessa erässä Wirmo rokotti vielä kolmella maalilla ja voitti ottelun selvästi numeroin 6-0. Tästä ottelusta ei hirveästi jäänyt jälkipolville kerrottavaa ja pettymys oli suuri vielä turnauksen jälkeisissä treeneissä. Näistä opitaan, sisuunnutaan ja niellään karvas tappio mukisematta, jotta ollaan paremmin valmiina sitten kun seuraavan kerran Wirmon kanssa kohdataan.


Hannele #3


Turnauksen tehot:

Jenni Stenholm 1+0

Nea Groundstroem 0+1

Päivi Riutta 0+1

Elisa Kosonen 1+0

Eveliina Leppänen 1+0

Noora Kurkinen 0+1


Päivän tampittareksi valmennus valitsi puolustajana operoineen Hansun #3. Hansu pelasi molemmat pelit rauhallisen varmalla, mutta rohkealla pelillään, halliten palloa ja vastustajia omassa päässä. Lisäksi Hansu väläytteli muutamaan otteeseen hyvää vetoaan, joten maaleja odotettavissa kauden aikana.

61 views0 comments

Comments


bottom of page