Lauantaina 16.12. koitti viimein kauan odotettu päivä, eli kotiturnaus Tamppi-areenalla. Hallille saavuttiin jo hyvissä ajoin laittamaan kenttää sekä kahviota kuntoon. Näiden jälkeen alkoi keskittyminen päivän peleihin.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui paikallisvastustaja eli Classicin II joukkue, jonka jo marraskuussa kerran kohtasimme. Ensimmäisen erän jaksoimme taistella Classicin tyttöjä vastaan, mutta 2. erän alussa he saivat otteen pelistä ylivoiman avulla. Peli oli meille vaikea, kolmannessa erässä ei tapahtunut kummankaan puolelta enää tapahtumia. Meidän ainoan maalin toisen erän alussa väsäsi #35 Saara Stenholm pakkiparinsa #2 Aurora Aaltosen syötöstä. Tämän pelin jälkeen käänsimme katseet ja ajatukset illan peliin.
Pelien välissä oli pitkä tauko ja joukkuelaisilla oli kahvio- sekä toimitsijavuoroja, jotka saatiin hoidettua hienosti yhteisvoimin!

Kuva: Hanna Pyöriä
Illan pelissä vastustajana oli Salba Raumalta. Odotukset peliin olivat kovat, sillä edellinen peli Salbaa vastaan oli jännittävän tasainen silloisesta lopputuloksesta huolimatta. Kaikki lähtivät asenteella pelaamaan. Ensimmäisessä erässä saimme hyvän otteen heti alkuun vastustajan jäähyn myötä. Vaikka ylivoimalla maalia ei syntynytkään, iskivät pian #22 Amalia Yli-Kärkelä ja #10 Venla Koivunen maalit minuutin sisään, molemmat #2 Aurora Aaltosen syötöstä. Tämän jälkeen pääsi Salba vielä samassa erässä 3-2 johtoon, joten toiseen erään mentiin erittäin jännittävässä tilanteessa. Toisessa erässä vastustaja laittoi vielä yhden maalin sisään, mutta se ei meitä lannistanut, sillä pääsimme #23 Veera Grönqvistin maalin ansiosta taas maalin päähän vastustajasta. Veeran maalin syötti #35 Saara Stenholm. Kolmanteen erään mentiin siis taas jännittävässä 4-3 tilanteessa. Vaikka kolmannessa erässä meillä oli paljon paikkoja ja hienoja yrityksiä loppuun asti, oli pelin lopputulos meille harmillisesti häviö. Pelin jälkeen kuitenkin olimme tyytyväisiä omaan tekemiseemme ja loppuun asti yrittämiseen.
Pitkän pelipäivän jälkeen oli mukava lähteä joulun viettoon ja siirtää ajatukset ensivuoden pelailuihin pienen joulutauon myötä!
Commentaires