Aurinkoisena kevätpäivänä joukkueemme kokoontui Spiral-hallille valmiina päivän otteluihin. Olimme sopineet noudattavamme uutta pelitaktiikkaa, joka aiheutti pientä jännitystä joukkueemme sisällä. Uutta taktiikkaamme pääsimmekin testaamaan MIG III- joukkuetta vastaan. Peli oli todella tasaista vääntöä ja ensimmäinen erä loppuikin 0-1 MIG III:lle. Toisen erän alussa myös vastustajan verkko heilui, kun Anastasiia Nikolenko #7 teki debyyttimaalinsa Anni Larkomaa #28 syötöstä. Toisen erän loputtua tilanne oli vastustajalle 3-1. Erätauosta sisuuntuneena pääsimme jälleen kaventamaan, kun Aino Partti #15 onnistui maalinteossa Jerika Mäkipuron #6 syötöstä. Vastustaja kuitenkin pääsi rokottamaan virheestämme, jolloin tilanteeksi tuli 4-2. Aikaa oli vielä runsaasti jäljellä, kun joukkueemme uusi vahvistus Lilli Vallinmäki #14 sai kavennettua tilanteeksi 4-3. Peli kuitenkin loppujen lopuksi päättyi MIG III voittoon tilantein 6-3. Peli sisälsi joukkueeltamme paljon onnistumisia niin yksilö- kuin joukkuetasolla. Onnistuimme noudattamaan sovittua pelitaktiikkaa, mutta huolimattomuudesta ja epäonnistumisista vastustaja pääsi valitettavasti rokottamaan.
Toisesta pelistä ei juuri ole sanottavaa. Heti pelin alusta huomasi, että edellisen pelin tappio painoi joukkueen mielessä ja asennoitumisessa oli haasteita. Toinen peli alkoi kello 13:00 Niceteam-joukkuetta vastaan. Joukkueemme päätti jatkaa samalla taktiikalla kuin ensimmäisessäkin pelissä. Pelin edetessä päädyimme kuitenkin vaihtamaan vanhaan taktiikkaamme. Pelin loppusummerin soidessa loppulukemat olivat murskaavat 3-11 vastustajalle. Ei kuitenkaan ole syytä unohtaa pelissä tapahtuneita onnistumisia, kun Helmi Heikkilä #18 pääsi heiluttamaan vastustajan verkkoa kahdesti Marian Kanninen #89 ja Heta Piispanen #25 syötöstä. Myös Annika Marttila #8 onnistui maalinteossa Lilli Vallinmäen #14 passista. En tiedä oliko pelin lopputuloksen syynä maitohapoilla olevat jalat, mielessä oleva edellisen pelin häviö, joka näkyi kentällä turhautuneisuutena vai vastustajan kattava pelikokemus. Joka tapauksessa joukkueemme on taas kokemusta rikkaampi ja sisuuntuneena lähtee seuraavaan otteluun tavoittelemaan voittoa!
-Annika Marttila
Comments