Turnauspäivä koitti jälleen ja matkasimme ensimmäistä kertaa pelaamaan Hämeenlinnaan Iittala-halliin. Vastassamme oli ensimmäistä kertaa Käky eli Kärkikynä sekä Kalvolan Keihäs.
Ensimmäiseen peliin lähdimme hieman varovaisemmin liikkeelle, sillä Käkyn pelityylistä ei ollut tietoa. Ensimmäinen erä oli osaltamme melko sähläystä, sillä pallo pomppi minkä ehti eikä syöttöjä saatu kiinni. Ensimmäinen erä päättyikin vastustajan johtaessa 3-0. Toisen erän alettua Linnea Petäjäjärvi #35 onnistui maalinteossa Aino Partin #15 syötöstä. Avausmaali laukaisi jännitystä, jonka jälkeen peliin vasta herättiin. Toinen erä päättyi tilanteeseen 3-1. Kolmannen erän alussa joukkueemme uusi tulokas Henna Hakala #89 teki maalin Sara Lehtisen #14 syötöstä. Pian tämän jälkeen vastustaja pääsi kuitenkin rokottamaan ja peli päättyi luvuin 4-2 Käkylle.
Toinen pelimme oli Kalvolan Keihästä vastaan. Peli oli osaltamme parempaa kuin ensimmäinen peli, mutta kehitettävää on vielä runsaasti. Toisessa pelissä onnistuimme luomaan maalipaikkoja, mutta vedot menivät pääasiassa maalin ohi. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin toisessa erässä, kun vastustaja onnistui maalinteossa. Kuitenkin Anna Saarikko #11 kavensi lukemiin 1-1 Saara Pieskin #23 syötöllä. Ottelussa ei tämän enempää maaleja nähty ja lopputulokseksi jäi lukemat 1-1. Tästä tärkeä piste kotiin.
Ensimmäisen pelin parhaan pelaajan palkinnon sai Henna Hakala #89, joka toi energiaa kentälle tärkeillä hetkillä. Toisen pelin parhaana pelaajana palkittiin Anna Saarikko #11, joka onnistui takomaan pelin ainoan maalin. Päivän Tampittareksi puolestaan valikoitui Netta Zeitz #31, joka oli kentällä kuin muuri ja lunasti paikkansa uudesta joukkueesta.
Seuraavan kerran pelaamme 2.11. Harjuniityn liikuntahallissa Nokialla. Tavoitteena taistella entistä kovemmin ja tuoda täydet 4 pistettä kotiin.
– Annika Marttila #8
Comentários