5.1.2024
Pelipäivä ja suuntana Tampereen Spiral-halli! Ensimmäisessä pelissä vastassa SBS KäKy. Tiedossa oli kovaa taistelua vaativa peli. Ensimmäiset kaksi maalia iski Jenna Mertanen #12 Henna Hakalan #89 syötöstä. SBS KäKy iski kuitenki terävästi takaisin siirtyessään toisen erän loppuun mennessä 4-2 johtoasemaan. Kolmannessa erässä Aino Partti #15 kavensi tilanteen 4-3 Siiri Mäki-Turjan #19 syötöstä. Hetkeä myöhemmin SBS KäKy onnistui kasvattamaan johtoasemaansa lukemiin 5-3. Ottelun viimeisen maalin taituroi Aino Rupponen #30. Ottelu oli täynnä upeita maalintekotilanteita, mutta tällä kertaa taistelu ei riittänyt pisteisiin.
Toisessa pelissä vastassa oli Gunners II. Ensimmäisen pelin sähäkkyys oli unohtunut pukukoppiin ja vastustaja sai tehtyä ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kolme maalia. Tästä aloituksesta ryhdistäydyttyämme maalinteossa onnistui Jenna Mertanen #12 Emilia Romppaisen #10 syötöstä. Hetkeä myöhemmin Heta Piispanen #25 kavensi tilanteeksi 3-2 Saara Pieskin #23 syötöstä ja jo seuraavassa vaihdossa Aino Partti #15 onnistui tasaamaan pelin Henna Hakalan #89 syötöstä. Toisessa erässä vastustaja onnistui ja Gunners II siirtyi 4-3 johtoasemaan. Hetkeä myöhemmin Vilja Viertola #7 tasoitti pelin Heta Piispasen #25 syötöstä. Kolmannessa erässä vastustaja onnistui vielä kerran ja loppulukemiksi jäi 5-4. Peli oli täynnä hienoja tilanteita ja taistelua, mutta tällä kertaa jäimme pisteittä. Päivän tampittareksi valikoitui Peppi Koivikko #5, joka pelasi varmaa ja rauhallista peliä sekä taisteli jokaisesta pallosta.
Comments