SBS-Tamppi II kolmannesta turnauksesta 2 pistettä kotiin!


SBS Tampin kolmannen turnauspäivän tiedettiin jo etukäteen olevan haastava, sillä vastaan asettuisi sarjan kärkijoukkue Siutu ja kakkospaikkaa hallitseva Pirkat III. Peleihin haluttiin kuitenkin lähteä hyvällä peli-ilolla ja onnistumisia hakemaan.


Ensimmäisessä pelissä Siutua vastaan matkassa pysyttiin yksi erä, ensimmäiselle erätauolle lähdettäessä 0–1 tappioasemassa. Siutu kuitenkin painoi kaasun pohjaan erätauon jälkeen ja peli päättyikin jo kolmannen erän yhdeksännen peliminuutin kohdalla, kun Siutu viimeisteli 0–12 maalin. No, ei auttanut kuin kiittää vastustajaa ja unohtaa koko peli.


Toiseen peliin saatiin yhteishenki kohotettua ja heti pelin ensi minuutit osoittivat, että ottelusta olisi tulossa aivan toisenlainen kuin pelistä Siutua vastaan. Viiden minuutin kohdalla Aino Partti (#15) teki pelin avausmaaliin ja siirsi tampittaret johtoon. Melkein heti perään Emilia Romppainen (#10) viimeisteli 0–2 maaliin, ja sen jälkeen keskityttiin tiiviiseen puolustamiseen. Pirkat kavensi toisessa erässä 1–2, mutta tästä ei hätäännytty, vaan jatkettiin oman pelisuunnitelman mukaista peliä. Tiukka taisto sai lisää jännitettävää Ida Simosen (#37) jäähystä kolmannen erän loppupuolella, mutta Pirkkojen ylivoima ei saanut tasoitusmaalia tehtyä ja niinpä tampittaret saivat juhlia voittoa 1–2 lukemin!


Voiton myötä on mukava vetäytyä joulutauolle ja palata pelien ääreen uuden vuoden myötä. Mukavaa joulun odotusta kaikille ja onnellista uutta vuotta!

#29 Annika Olli

26 views0 comments

Recent Posts

See All

Aurinkoisena kevätpäivänä joukkueemme kokoontui Spiral-hallille valmiina päivän otteluihin. Olimme sopineet noudattavamme uutta pelitaktiikkaa, joka aiheutti pientä jännitystä joukkueemme sisällä. Uut