top of page

SBS-Tamppi II – Kaksi pistettä kotiin Kaupista

Writer's picture: SBS TamppiSBS Tamppi

Pelasimme vuoden viimeisen turnauksen Kauppi Sports Centerissä 21.12. Ensimmäisessä pelissä vastassamme oli LeKi ja päivän toinen peli oli NoPSia vastaan.  Ensimmäinen peli lähti hitaasti liikkelle, kun ensimmäinen erä päättyi 0-0 tilateessa. Loppu pelissä ei todellakaan vauhtia tai jännitystä puuttunut. Toisen erän alussa Vilja Viertola #7 vei meidät 1-0 johtoon Helmi Heikkilän syötöstä. Sen jälkeen peli kävi jännittäväksi, kun LeKi tasoitti tilanteen. SBS tampin toisen maalin teki Saara Pieski #23 Aino Partin syötöstä. Toinen erä päättyi lukemin 2-2, kun viime minuuteilla LeKi sai tehtyä maalin. Kolmannessa erässä saimme nähdä kunnon kamppailua. Kolmannen maalin erän alussa pamautti meille Emilia Romppainen #10 Peppi Koivikon hienosta syötöstä. Vastustaja onnistui vielä pelin lopussa tekemään kaksi maalia, emmekä me monista paikoista onnistuneet tekemään enempää maaleja. Peli päättyi 3-4 LeKin voittoon. Pelin parhaana pelaajana joukkueestamme palkittiin turnauksen järjestäjän puolesta Helmi Heikkilä #18.  

Pelien välissä oli vain tunti. Pikaisten alkuverryttelyjen jälkeen olimme valmiita toiseen peliin uusin asentein. Tiesimme, että toinen peli NoPSia vastaan tulisi olemaan fyysinen ja sitä se olikin. Osasimme ensimmäiseen peliin verrattuna rauhoittaa peliä paremmin ja syötöt osuivat paremmin lapaan. Pelissä nähtiin kovaa kamppailua ja hienoja onnistumisia, vaikka maaleja ei hurjasti tullut. Ensimmäinen erä päättyi ensimmäisen pelin lailla tilanteeseen 0-0. Toisen erän alussa onnistuimme tekemään ensimmäisen ja pelin ainoan maalin. Maalin iski Siiri Mäki-Turja #19 Jenna Mertasen kentän läpi syötöstä. Lopun pelistä onnistuimme pitämään oman maalimme tyhjänä ja maalivahti Netta Zeitz pelasi huikean nollapelin. Eli peli päättyi meidän ansaittuun 1-0 voittoon. Toisen pelin parhaana pelaajana palkittiin Emilia Romppainen #10.



7 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page