Edustusjoukkueen kauden avausturnaus Ylöjärvellä 2.10

Kauden ensimmäisen pelipäivän raportin yhteydessä on oiva tilaisuus esitellä kauden 2021-2022 katpeenisto!

Ida-Maaria Tervala A, Päivi Riutta C, Riia Reunamäki A


Ja nyt Tampin ensimäisen turnauksen raporttiin, joka on #92 käsialaa!



11 kuukautta, 2 viikkoa ja 1 päivä. Näin kauan meni, että SBS Tampin pelaajat pääsivät jälleen kerran viettämään juhlapäivää ja pelaamaan pisteistä. Pitkä odotus taisi olla kuitenkin vaikuttanut kaikkiin pelaajiin, sillä kauden ensimmäinen turnaus Ylöjärven liikuntakeskuksella tarjosi kirjaimellisesti täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.


Kauden ensimmäisiin peleihin SBS Tamppi pääsi lähtemään täydellä rosterilla ja vastaan asettui ensimmäiseksi Kirkkonummen Rangers. Pelin alku oli tunnusteleva ja taisi molempia joukkueita hieman jännittää ensimmäiset pelit sillä pallo pomppi vähän joka puolella kenttää. Harmittavasti Harmillisesti SBS Tampin lukuisista lähellä piti tilanteista huolimatta Rangers pääsi iskemään ensimmäisen maalin, kun syötöksi tarkoitettu pallo kimposi omista mailoista Tampin maaliin. Onneksi tasoitusta ei tarvinnut kauan odotella, vaan muutaman minuutin jälkeen Tiia Rajala (#27) sai kiskasta pallon suoraan Nea Grundströmin (#11) syötöstä maalin kattoon. Tokaan erään lähdettiin 1-1 tilanteessa. Valitettavasti pelin seuraavista maaleista vastasi Rangers joka siirtyi toisen erän aikana 3-1 johtoon. Viimeiseen erään SBS Tamppi lähti raivoisasti kirimään johtoa umpeen ja palloa saatiin maaliviivan yläpuolelle, mutta harmittavasti salibandyjumalat olivat päättäneet, että Tampereen pinkeintä joukkuetta ei tänään päästetä helpolla. Rangers lisäsi johtoa kahdella pikamaalilla 5-1. Pientä valoa tunnelin päähän toi Venla Koivunen (#10) iskemällä hienon vedon maalin alanurkkaan. Valitettavasti tämä jäi SBS Tampin viimeiseksi maaliksi ja Rangers kaunisteli lukemia tyhjään maaliin sekä vielä viime sekunnilla. Kauden ensimmäinen ottelu päättyi 2-7 Rangersille.


Päivän toisessa pelissä vastaan asettui viime kaudella Liiga B:ssä pelannut LoSB, joten vastustajien taso pysyi kovana. Molemmat joukkueet tarjoilivatkin sellaisen lauantai-iltapäivän trillerin, jossa sai loppuun asti jännittää sekä pelaajat, valmentajat, että katsojat. LoSB siirtyi viiden minuutin pelin jälkeen nopeasti 2-0 johtoon, mutta SBS Tampin pelaajat eivät tästä hätkähtäneet. Vaan hetken päästä Saara Stenholm (#35) näytti että pakitkin osaavat tehdä hienoja maaleja ja iski hienolla vedolla pallon maaliin. 1,5 minuttia 2-1 kavennuksesta estradille astui uusia kasvoja Tampin nutussa, kun Linnea Petäjäjärvi (#56) iski Tampin tasoihin Hannele Mäkelän(#3) syötöstä. Ensimmäisen erän loppupuolella LoSB pääsi vielä johtoon, mutta aivan ekan erän SBS Tampille tuomittiin rangaistuslaukaus LoSBin pakin pelatessa maalivahdin alueella. SBS Tampin kapteeni Päivi Riutta (#18) näytti pehmeitä käsiään ja kävi leipomassa rankkarin sisään ja pelin tasoihin. Toinen erä jatkoi maalintekokilpailua. Venla Koivunen (#10) kävi iskemässä päivän toisen maalinsa. LoSB kuitenkin punnersi tasoihin ja hetkeksi ohi. Susanna Laurila (#22) iski pelin takaisin tasoihin, mutta toinen erä päättyi 6-5 johdossa LoSBin hyväksi. SBS Tampin pelaaajat olivat kuitenkin päättäneet että tätä ei hävitä ja kolmas erä olikin päivän parasta peliä vaikka vastustaja pääsikin hyville paikoille. Roosa Luukkonen (#15) teki todellisen tahtomaalin hakkamalla pallon maalin edestä sisään.


Trilleri ei kuitenkaan ole trilleri ilman joutumatta tappioasemaan pelin viimeisillä minuuteilla. LoSB pääsi iskemään pallon maalin edushässäkän jälkeen verkkoon kun vähän reilu 3 minuuttia oli peliä jäljellä. Kaikesta huolimatta tästä ei lannistuttu, vaan ensiksi Riia Reunamäki (#7) pelaa vapaalyönnin nopeasti ja antaa hienon poikkisyötön Eveliina Leppäselle (#20) joka pääsee pallon kiskasemaan maaliin. Reilu minuutti ennen loppua Minttu Virtanen (#17) antaa hienon syötön maalin kulmalle Susanna Laurilalle (#22) maalin kulmalle, joka puttaa pallon varmasti verkkoon. LoSB yrittää viimeiseen asti hakea kavennusta mutta SBS Tamppi pelaa vikan minuutin huikealla varmuudella ja peli päättyy Tampin 8-7 voittoon.


Tämän päivän tähti ja turnauksen Tampitar oli Venla Koivunen (#10), joka jaksoi hymyssä suin painaa kentällä sekä karvata palloa omalle joukkueelle. Kova työ palkittiin myös kahdella hienolla maalilla! Kauden avausturnauksessa tehoille pääsivät myös seuraavat tampittaret:


Susanna Laurila 2+2

Venla Koivunen 2+0

Riia Reunamäki 0+2

Roosa Luukkonen 1+0

Päivi Riutta 1+0

Eveliina Leppänen 1+0

Saara Stenholm 1+0

Linnea Petäjäjärvi 1+0

Tiia Rajala 1+0

Hannele Mäkelä 0+1

Minttu Virtanen 0+1

Nea Grundström 0+1


Ekasta turnauksesta Tampittarille jäi siis käteen aina tärkeä voittotilin aukaisu sekä kaksi pistettä! Tästä on hyvä jatkaa kohti jo 16.10 pelattavaa turnausta, jolloin SBS Tamppi lähtee ensimmäistä kertaa länsirannikon valloitukseen Raumalle.

17 views0 comments